

Kasvavat öljykuljetukset Itämeren alueella on saatava nykyistä turvallisimmiksi.
Luotsinkäyttö suurissa meriliikenteen aluksissa on toteutettava EU:n yhteisellä päätöksellä voimaan pikaisesti, vaatii kansanedustajaehdokas Seppo Lahtela.
Hänen mukaansa seuraavan hallituksen on ajettava luotsauspakon käyttöönottoa voimakkaasti
Brysselin elimissä. – Suomenlahdella liikennöivät yli 100 000 tonnin raakaöljytankkerit sekä niiden seassa non-stopia ajavat pienemmät alukset muodostavat vakavan ympäristöriskin etenkin itäiselle Suomenlahdelle.
Lahtela hämmästelee myös suomalaisten ympäristöviranomaisten toimia öljyntorjunnassa. – Suuri osa torjunta-aluksista on ilman miehistöä ja liian kaukana mahdollisista onnettomuuspaikoista. Syyksi sanotaan, että valtion kilpailutuksen takia alusten käyttö normaaliaikana väylänhoito yms. toimissa on liian kallista, joten alukset makaavat satamissa ilman miehistöjä. Näin tärkeä asia vaatii valtiovallan väliintuloa ja määrärahaa kyseiselle toiminnalle.
Seppo Lahtelan mukaan Itämeren ja muun kansainvälisen meriliikenteen säännöksiin on tehtävä tarkennuksia, jotka käsittävät herkät ja luonnonarvoiltaan merkittävät kaupalliset meriliikenneväylät.
– Itämeren alueella luotsauskäytäntöä on muutettu viime vuosina huonoon suuntaan. Merkittävä osa suurten tankkereiden miehistöä tai jopa päällystö ei ole nähnyt jäitä ennen Suomenlahdelle tuloa kuin grogilasissa. Itämeren alueen luotsiviranomaisten yhteistyöjärjestö BPAC eli Baltic Pilotage Authorities Comission on erityisen huolestunut kuljetusmäärien lisääntymisestä vaikeasti navigoitavilla ja ympäristöltään herkillä merialueilla, kuten Suomenlahdella.
- Emme halua saastuneita rantoja ja kuollutta elinkelvotonta ympäristöä, painottaa Seppo Lahtela.
Kyllä varustamoiden pitää kestää luotsauskulut liiketoiminnassaan on Lahtelan näkemys vähentyneeseen luotsaukseen.
