Etusivu | Seppo

Seppo Lahtela

Vahva tuntemus maasta ja maaseudusta
Olen Seppo Lahtela, toisen kauden kansanedustaja, kauppias ja maanviljelijä. Asun Haminassa, entisen Vehkalahden kunnan Kitulan kylässä, jossa perheemme viljelee vuodelta 1724 peräisin olevaa sukutilaani. Päätuotantomuodot ovat viljan viljely sekä metsätalous.


Omiin kokemuksiini perustuen tunnen maaseutuasumisen ja yrittämisen olosuhteet, valo- ja varjopuolineen.

Kolmenkymmenen vuoden kokemus yrittäjänä
Olen toiminut vuodesta 1974 lähtien maatalous- ja rautakauppiaana Luumäen Taavetissa. Asiakaskuntani muodostuu koko kaakkoisen Suomen alueelta, joten tuntemus lähialueeseen on kehittynyt työni myötä merkittävästi.


Omat kokemukseni pienyrittäjänä on antanut minulle vahvan näkemyksen suomalaisen pienyrittämisen maailmasta.

Maanpuolustus, veteraanityö ja luontoharrastukset lähellä sydäntä Vapaaehtoinen maanpuolustus- sekä reserviläistoiminta on vahventanut entisestään uskoani itsenäisen isänmaan turvattuun tulevaisuuteen. Työlläni veteraanijärjestöissä olen omalta osaltani koettanut maksaa sitä kunniavelkaa, jonka itsenäisyytemme pelastajat ovat meiltä ansainneet.


Sotilasarvoni on majuri.

Ota yhteyttä:

Seppo Lahtela / Puh. 050-511 3093 / Mail: seppo.lahtela(a)eduskunta.fi